Jenkkaraidan tarina

Synnyin viiden muun sisarukseni kanssa erääseen suuliin, jossa oli muoviroskakasa ja
aika oli joskus elokuun alkupuolen päivinä. Synnyimme öiseen aikaan kertoi äitini Miisu lll myöhemmin.
Suuli on jaettu seinällä kahteen osaan: toisella puolella on puuliiteri ja toisella puolella vanha pehku-
suuli. Synnyimme ihmisten kertoman mukaan pehkusuulin puolelle.
Olimme tosi pieniä ja sokeitakin emmekä me tienneet mistään mitään.En tiennyt muuta kuin, että pesäni oli tosi rapiseva
ja toisinaan ulkoa jostain kuului pelottavia ääniä.

Jokin iso huristeli usein ihan lähellä (äiti kertoi myöhemmin että se oli joku ihmeen trukki ja jota kannattaa varoa) ja jokin vempain 
piti lähes päivittäin ujeltavaa ja humisevaakin meteliä (äidin kertoman mukaan joku ihmeen halkaisuvannesaha+puruimuri,
vaikkei hänkään tiedä mitä sillä tehdään). Jostain hieman kauempaa kuului murisevaa sekä humisevaa ääntä. Sitä en uskaltanut äidiltä kysyä,
sillä se oli (ja on edelleen) tosi pelottavan kuuloista. 

Ja jotain kummaa ääntelyäkin kuului. Välillä ihan läheltä ja välillä kauempaa. Välillä se 
kuullosti lempeältä ja ystävälliseltä, mutta välillä se oli todella vihaista ja raivokastakin. Ja kuulin, että ne äänet lähtivät eri
yksilöistä. Sittemmin äiti kertoi, että se oli ihmisten kieltä ja että niitä oli viisi hänen lemmikkiään ja yksi oli vanhimman ihmisuroksen
poikamiesveli, joka ei kuulemma pidä kissoista. Ihme tyyppi.
Äiti poistui aina välillä, kun oli saanut meidät nukkumaan. Toisinaan äiti tuli pian takaisin ja vällillä hän oli tosi kauan poissa. 
Vuorokauden ajoista meillä ei ollut mitään tietoa, sillä olimmehan sisarusten kanssa sokeita, mutta välillä tuli tosi kylmiä ajanjaksoja. Äiti sanoi aina,
että se on yö.

Yhtenä päivänä tapahtui jotain pelottavaa ja myös jotain kiinnostavaakin.

Äiti oli ollut taas jonkin aikaa poissa ja me olimme siskojen ja veljien kanssa nukkumassa. Kuulin unen läpi, että joku ihmisolento yritti matkia 
kissan kieltä. Yrittikö se kaapata äidin?
Ei sentään. Nyt kuului miten joku klapi tai joku kolisi tutusti puuliiterin puolella.
Ja hetken päästä alkoi tuttu muovin kahina. Mutta äidin perässähän tuli joku, sillä taas klapikasa kolisi ja jostain kuului ähinää ja sadattelua.
Tosin äänestä kuuli, että se voisi ehkä olla kiva tyyppi. Ja nyt se tyyppi kiersi ihan pesän lähettyvillä. Hetken päästä, sen jälkeen kun äiti oli 
asettunut mukavasti ja me kiljuimme innosta hänen palaamistaan, sillä meillä oli unien näkemisestä nälkä, alkoi pesämme tärähdellä ja kahista.
Ja äitikin oli ihmeissään, että mitä nyt.
Joku tarttui minuun ja sisaruksiini vuoron perää ja käänteli meitä. Se oli yksi äidin kotieläimistä, nuorempi ihmisnaakku (kotisivun ylläpitäjä, Kerttu). 
Sitten kuului jotain piipitystä ja näpyttelyä (äiti kertoi, että nuorempi ihmisnaakku oli näpytellyt pientä halkoa (puhelin)). 

Ei mennyt aikaakaan ja saapui toinen ihminen. Se oli vanhempi ihmisnaakku.
Äidillä on vain kakasi ihmisnaakkua ja jopa kolme ihmisurosta. Äiti kyllä sanoo, että hänen Vilma Patukkajalka-nimisen
mummonsa äiti Miisu ll:nen oli päättänyt ottaa niin monta urosta ja vain kaksi naakkua. Äiti olisi kuulemma valinnut toisin,
sillä ihmisurokset ovat kuulemma hieman liian kovakouraisia, mutta kyllä siihen joten kuten kai tottuu.
No kuitenkin.. Ne naakut ihmettelivät meitä ja miten monta meitä on. Lopulta nuorempi naakku nosti meidät tekoturk-
kinsa "helmaan", niin kuin se asiansa ilmaisi. Äiti luuli hetken, että meidät ryövätään ja läppäisi nuorempaa naakkua käteen,
mutta rauhoittui kun huomasi, että me pääsemme vain "matkalle" kotieläinten "navettaan"(taloon).
Siinä tekoturkin "helmassa" oli epämukavaa, koska tunsin miten allamme ei ollut muuta kuin tyhjää. Äiti kait tuli
omin jaloin perässä.

Navetassa meidät laskettiin jollekin pehmeälle alustalle ja äiti loikkasi tyytyväisenä meidän viereensä ja alkoi pestä
meitä.
Ihmisnaakut ihmettelivät meitä jälleen. Vertailivat värejä ja kokoa. Minä, Jenkkaraita, tein ilmeisesti jo silloin vai-
kutuksen olemalla koko joukon yksivärinen tyyppi: harmaa pentuturkki, johon on nyt vanhemmalla iällä tullut tummemman
harmaita raitoja. Muut olivat valkoisia harmailla laikuilla tai harmaita valkoisilla laikuilla.
Jossain vaiheessa meidän silmät aukesivat ja jossain vaiheessa otettiin sisarusten kanssa ensimakua leikkimisestä mutta jossain
vaiheessa sisarukseni hävisivät pikkuhiljaa. Äiti sanoi minulle, että he lähtivät pitäjän toiseen laitaan lapsettomille kissarouville,
jotka eivät voineet saada omia lapsia.

No, täällä minä sitten elelin äidin kanssa onnellisena. Opettelin ensin siinä laatikossa kävelyn aleita ja myöhemmin pääsin navetan
lattialle opettelemaan. Pikkuhiljaa laajensin "reviiriäni" karjakeittiöön ja sieltä navetan eteiseen. Karjakeittiöstä löysin äidin, mum-
mon sekä isosiskon yhteisen ruoka- ja maitokepun,joista ensin maistelin vähän, mutta äidin maito oli silti parasta herkkua ja myös
ravitsevaakin. Jossain vaiheessa, kun pystyin nousemaan vinttiin meneviä rappusia, pääsin myös vinttiin tutustumaan keskimmäisen ihmisuroksen
huoneeseen sekä vanhimman uroksen ja naaraan huoneeseen (joita nuoremmat ihmisurokset sekä nuorempi ihmisnaakku sanovat äidikseen ja isäkseen).
Nuorempi ihmisnaakku ei ole paljoa kotona sillä
Sitten kun raksut ja lehmänmaito maistuivat enemmän, äiti alkoi vieroittaa minua. Hän sanoi että olen jo niin iso tyttö, että pärjään jo
itseksenikin. Aluksi oli vaikeaa, mutta pikkuhiljaa alkoi sujua paremmin. Leikin ja puuhasin yhä enemmän keskittyneennä vain leikkeihin ja 
nykyään, vaikka samassa paikassa äidin kanssa asutaan, ei ole enää vaikeaa. 
Äidin kanssa nähdään päivittäin, vaikka hän ei päästäkään minua enää lähelleen, mutta ei se haittaa, kissa vieköön!
Siskoni Kukka-Floora jaksaa aina välillä leikkiä kanssani tai sitten vain tarkkailee minua. Mutta yleensä sekään ei jaksa katsella 
minua. Olen kuulemma liian pieni ja riehun liikaa..
Mummoni Tekla pitää minua myös aika lapsellisena. Muuten kyllä menee hyvin ja onhan tässä iso talo.. Anteeksi, navetta ympärillä johon me
kaikki mahdumme hyvin ihmisten palvottavaksi ja palveltaviksi..

Ennen kuin äiti oli vieroittanut minut, minulle tapahtui kissaseikkailu äidin kanssa tuolla pihalla. Olin äidin kanssa mennyt ulos samalla navetan
ovenavauksella, kun vanhempi ihmisnaakku lähti nuorimman ihmisuroksen kanssa johonkin hurisevan laatikon kanssa, jota äiti sanoo autoksi.
Olimme äidin kanssa menneet pihalla olevan pienen lammen rantaan tutkimaan jotain. Lammen pinta oli jäätynyt ja minä olin ihan rantajäällä tutkimassa
jotain, kun yllättäen olinkin vedessä vyötäröstä alaspäin. Sitten kuulen kun vanhempi naakku tulee takaisin kotiiin ja kävelee muina miehinä ja naisina
sisään eikä huomaa minua lainkaan. Minä mourusin henkeni hädässä ja äitikin mourusi. Kuulin miten vanhin naakku ja uros pohtivat mistä meteli kuuluu.
Onneksi minä sentään pääsin ylös sieltä ja me äidin kanssa lähdimme navettaan lämmittelemään. Navetan karjakeittiössä minä säntäsin puulaatikon alle
lämmittelemään. Minut kaivettiin sieltä pois. Minua sentään pidettiin lämpimässä sylissä ja lohdutettiin. Ja minä vain tärisin kylmästä.
Onneksi vanhempi naakku sentään älysi laittaa minut erääseen pieneen ja lämpimään huoneeseen jossa säilytetään ulkovaatteita. Sieltä minä kömmin parin
kolmen tunnin päästä kuivuneena pois kun olin ottanut pienet kauneustorkut siellä.  

Tässä jouluaaton aattona tuli aika järkytys, kun ihmiset keksivät laahata kuusen sisälle. Minä en käsittänyt sitä alkuunkaan, mutta kyllä se
sitten pienen sulattelun jälkeen meni. Jouduin ensin katsomaan sitä keittiön ja tuvan välisen oven suulta keinutuolin alta sitä. Ja sen jälkeen
katsoin sitä tuvan ja eteisen välisen oven luota, mutta sitten se olikin loppujen lopuksi ihan kiva siellä.
Siskokin tykkää maata sen alla ja tarkkailla sieltä mitä ihmiset puuhaa. 
Sellainen on minun, Jenkkaraidan, elämäntarina tähän aasti.. Ja monia seikkailuja on vielä tiedossa..

kirjoittanut: Kerttu
trinan sepittänyt: Jenkkaraita